Viimeisenä kuvana ennen Akkakolilta autolle patikoimista nappasin vielä tämän valokuvan kohti kontiolahtea. Maisemat tämän luonnonpuiston huipulta ovat kyllä hyvät riippumatta säästä. Taivaanrantaan Akkakolilta - Lauri Hakkarainen
Tarkoituksena oli kolilla kuvata linnunrataa, mutta sääolosuhteet eivät sitä sallineet. Pilviä roikkui taivaanrannassa ja yöt elokuussa ovat vielä liian valoisia. En kuitenkaan aikonut jättää reissua hukkaan joten mukaan tarttui kaksi kuvaa Akkakolin huipulta. Akkakolin auringonlasku - Lauri Hakkarainen
Vaihdoin samalla paikkaa edellisiin kuvin nähden ja aurinko ehti laskea jo taivaan rantannan taakse. Piti hieman muuttaa asetelmaa, mitä olin ajatellut kun tarkoitus oli kuvata auringonlaskua. Tämä ei kuitenkaan haitannut kun seläntakaa löyty tämäkin maisema. Pelto-oja - Lauri Hakkarainen
Tässä on viimeinen kuva tähän sarjaan ja lisää on luvassa. Tämä on edellisen kuvan kanssa otettu melkein samalta paikalta. Tällä kertaa ei päässyt siis lenkkeilemään kameran kanssa, mutta lopputulos on se mikä ratkaisee. Ohrapellon auringonlasku - Lauri Hakkarainen
Tässä jatko edelliseen kuvasarjaan ja kuva on otettu samasta paikasta. Auringonlasku on kyllä hyvä aika olla kameran kanssa liikenteessä kun valoa ei enää ole liikaa. Peltotie - Lauri Hakkarainen