Siirry pääsisältöön

Julkaisujen aikataulut hakusessa

Olen miettinyt tovin julkaisujeni aikataulutusta ja siitä miten usein saan materiaalia teille nähtäväksi. Varmaksi ei aina voi luvat, että saisi jokaiselle päivälle tai joskus edes kerran viikossa materiaalia valmiiksi.

Varmasti moni muukin on törmännyt aikatauluissaan samoihin ongelmiin ja varsinkin perheelliset ihmiset. Harrastukselle tulee kyllä aina antaa aikaa, mutta se ei kuitenkaan saisi hallita normaalia arkea. Tästä johtuen pyrinkin lisäämään blogiini tekstiä vähintään kerran viikossa ja kertomaan ainakin tarinaa kameran takaa.

Kuvien julkaisut pyrin myös pitämään mahdollisimman tiiviinä, mutta niiden julkaisua ei aina voi ennakoida. Läheskään kaikki kuvat kun eivät onnistu ja joskus reissulta ei tule hyvää materiaalia. Kannattaa siis seurata blogin edistymistä tai esimerkiksi tilata sähköpostiin ilmoitukset kun uutta materiaalia on julkaistu.

ps. Huomenna on luvassa ensimmäinen osa auringon laskusta kuvatusta sarjasta ja viikon aikana julkaisen loput kaksi osaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumisade ja suomen kevät

Suomessa tuntuu kevät ja talvi välillä menevän sekaisin. Vain lumen määrästä maassa voi arvailla oikeaan suuntaan, mikä vuoden aika on meneillään. Tänäkin vuonna talvi ei ole meinannut irroittaa otettaan ja yritin napata siitä valokuvaa. Lumisade ja kevät - Lauri Hakkarainen Kuvasta voisi myös luulla syksyn saapuneen, mutta kyllä kuva on otettu tänä keväänä. Tarkoitus oli vain harjoitella lumihiutaleiden ja valoitusajan kanssa, mutta lopputulos yllätti itsenikin.

Mistä tämä kuva on?

Siitä pääsee lukijat arvailemaan mistä kyseinen kuva on otettu. Kommentoi oma arvauksesi ja katsotaan kuka arvaa oikein. Vihjeenä voin kertoa, ettei kuva ole mustavalkoinen. Mysteerikuva - Lauri Hakkarainen

Isot koneet

Pääsin valoisan aikaan liikenteeseen, joten kuvaamisen suhteen kohteita oli enemmän tarjolla. Kävin Joensuussa vanhalla penttilän vanhan sahan alueella kuvaamassa. Siellä silmään osui kyseinen maansiirtokone ja vielä sopivassa kohtaa kuvattavaksi. Maansiirtoa - Lauri Hakkarainen Seuraavalla kerralle on mustavalkoinen otos samalta alueelta.